Nelli ja Taavi tuntuvat olevan hyvinkin kavereita nykyään. Ne leikkivät päivittäin hippaa ympäri taloa, vuorotellen toinen toisen perässä juoksennellen.
Ne nukkuvatkin jo välillä samassa sängyssä, vaikkakaan eivät kylki kyljessä, vaan välimatkaa on kuitenkin vähintään 30 senttiä :)
Syödäkin voi yhdessä:
Vaan välillä kun ne painivat, Nelli runtelee pienen pientä Taavia siihen tahtiin, että määkinä alkaa kuulumaan. Taavi saattaa myös sähistä Nellille, viestiksi että nyt runtelit ihan liikaa! Nellille tulee kovat paikat, mikäli Taavi kasvaa isoksi pojaksi ja kostaa.. :)
Meillä ei ole tällä hetkellä ollenkaan mattoja, kätevämpi siivoilla näin kesäaikaan eläinperheessä. Tosin olen harkinnut, josko matot laittaisi taas lattialle.







Syömisen jälkeen siirryttiin pelaamaan krokettia.
Johdin alussa hyvään tahtiin, muiden jäädessä jälkeen, mutta pitkän radan päätteeksi jäin kuitenkin kolmanneksi. Noh, mitalisija sentään :)
Sitten siirryttiin Singstarin kimppuun
Viimeiset kolme vierasta saapuivat vasta yhdeksän aikaan illalla, jolloin laitettiin taas grilliä kuumaksi.
Orvokki